27.9.06
Vietin lomaa Helsingissä ja rattoisaa oli, kiitokset ihanille Lissuille ja ihanalle pikkusiskolle.
Tänään palailin VR:n kyydissä näpsäkästi oikorataa pitkin; matka-aika on lyhentynyt n. puoli tuntia ja sen todella huomasi varsinkin Hki-Lahti välin lähes olemattomasta kestosta. Tämä junamatkakin oli melkoisen rattoisa, mutta ns. matkaseura ei. Takanani istui n. 50-vuotias nainen, joka taukoamatta monotonisella äänellään analysoi erinäisiä yhteiskunnallisia ongelmia. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan puhunut yksin vaan kidutti kommenteillaan jotakin kanssamatkustajaa, joka välillä ynähteli jotain vastaukseksi. Siinä sitten käytiin läpi ainakin seuraavat epäkohdat/ilmiöt:
- Amerikka tarkoittaa maanosaa, johon kuuluu Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Jenkit asuvat Pohjois-Amerikan eteläosassa. Amerikkaa, silloin kun tarkoitetaan Amerikan Yhdysvaltoja ja yhdysvaltalaisia ihmisiä, ei missään nimessä saa kutsua Amerikaksi eikä näitä ihmisiä amerikkalaisiksi vaan jenkeiksi. Koska onhan siellä Amerikassa muitakin maita, kuten Chile, Bolivia ja Kanada.
- Suomenkieliset paikannimet eivät kerro kenellekään mitään. Jos sanot turkulaiselle, että olet menossa Helsinkiin, niin hän ei tiedä, millaiseen paikkaan olet menossa. Jos sen sijaan sanot, että jag far till Helsingfors, niin kaikki tietävät heti, että olet menossa paikkaan, jossa on koski/vettä. Väärin suomeksi nimettyjä paikkakuntia ovat ainakin seuraavat: Porvoo, Turku, Oulu ja Pori.
- Suomenruotsalaiset ovat ikuiset ajat olleet erityisasemassa, koska vain ruotsinkielisillä on aiemmin ollut pääsy yliopiston virkoihin. Näin ollen myös kaikki omaisuus ja rahavarat ovat edelleen lähinnä ruotsinkielisen eliitin hallussa.
- Ruotsin uusi hallitus on järkyttävän Nato-mielinen, joten todella huonosti tulee vielä käymään.
- Ruotsalaiset yhtiöt ovat varastaneet kaikki kosket suomalaisilta. Onneksi kuitenkin suomalaiset (yhtiöt) eivät ole samanlaisia kaikenhamuajia eivätkä ole tehneet samaa Ruotsissa.
- Suomen sosiaalidemokraattisen puolueen politiikka on täysin kokoomuslaista.
- EU:n eläintenpitosäädökset ovat täysin järjettömiä ja sopimattomia Suomen oloihin, koska Suomessa pakkanen desinfioi kaiken ainakin kerran vuodessa.
- 90-luvun alun suuri lama oli täysin tietoisesti järjestetty tilanne, koska muuten Suomen talous olisi ollut liian hyvällä mallilla eikä Suomi olisi päässyt EU:n jäseneksi.
- Lähes kaikki Suomen metsät ja rantatontit ovat kohta ulkomaisessa omistuksessa. Mikä on erityisen suuri vääryys, koska (mannermaalla asuvat) suomalaiset eivät saa ostaa maata Ahvenanmaalta ihan tuosta vain.
- Eurooppa ei ole samalla tavalla keinotekoisesti jaettu eri valtioihin kuin esim. Yhdysvallat, jossa osavaltioiden rajat on piirretty viivottimella välittämättä intiaanien heimorajoista.
- Kellään suomalaisella poliitikolla ei ole minkäänlaista selkärankaa asettua vastustamaan yhtäkään EU:n päätöstä.
Ja kaikki tämä ja paljon enemmän erittäin polveilevalla keskustelulla höystettynä Hki-Lahti-välillä. Hyvä että on mielipiteitä ja jonkinlaista tietämystäkin asioista, mutta tietty sekopäisyys siitä monologista kyllä kuulsi läpi. Huh.
7.8.06
No ei ehkä ihan, mutta kyllä vähän kieltämättä meinasi tulla äitiä (tai lähinnä isää ja sen iskuporakonetta ym. työkaluja) ikävä, kun keittiön patalaatikkoa avatessa jäi etulevy käteen. Joo, keittiöt ei ole ikuisia, mutta eipä ole varaa mitään remonttiakaan tehdä. Olin sitten todella näppärä ja käänsin sen laatikon toisin päin, koska takalevy sentään oli vielä ehjä. Oh Lord, won't you buy me a new kitchen...
Hieman kaatuu päälle myös se ikävä tosiasia, että nykyisessä työpaikassa loppuu sopimus reilun kuukauden päästä. Jatkosta ei ole mitään tietoa ja ikävästi tämä epävarmuus kalvaa mieltä, mutta eipä auta kuin mennä luottavaisin mielin eteenpäin. Ainahan sitä on ennenkin jotenkin pärjätty.
Täydellistä muuten, että telkkarista tulee suunnilleen koko illan EM-kisoja ja kun ne loppuvat kymmeneltä, alkaa Pelinaiset. Naapurimaan kisajärjestäjille joudun kyllä antamaan pyyhkeitä siitä, että sivuille ei päässyt tänään, koska server is too busy. Kävikö kellään niitä nettisivuja väsätessään kertaakaan mielessä, että ehkä joitakin tuhansia ihmisiä saattaa ne sivut näiden kisojen aikana kiinnostaa ja tietoliikenne käy kuumana? No, ehkäpä ovat jo saaneet tilanteen korjatuksi ja jatkossa voin viettää puolet työpäivistä tuloksia ja tapahtumia tutkaillen.
27.7.06
Tunsin sydämessäni huvittuneisen sekaista hämmästystä, kun ikkunassa tupakoidessani ohiajavasta autosta kuului kunnon voluumeilla Village Peoplen YMCA. En tiedä, mikä siinä niin hauskaa ja hämmästyttävää oli, mutta joku kuitenkin.
YMCA:sta päästäänkin kotoiseen Nuorten Miesten Kristilliseen Yhdistykseen eli Lappeenrannan Namikaan, joka on hankkinut vahvistuksekseen Lucious Wagnerin. Sanaleikkeihin mieltyneenä totesin heti, että Lucious on yhdistelmä sanoista Lucifer ja delicious, joten kyseinen koripallisti lienee pirun syötävä. Tälle kielelliselle nerokkuudelle hymyilin yksinäni. Harmi, etten nyt muista, mille Pirkka-lehden jutulle nauroin ääneen, koska olisin toki halunnut jakaa huumorinkukan kaikkien muidenkin kanssa. No, lukekaa Pirkka, niin ehkä teitäkin sitten naurattaa.
Vakavasti puhuen: harmittaa, kun kylppärissä leijuu inhottava haju. Pesin pöntön, lavuaarin, lattian ja seinät sekä vaihdoin puhtaan maton, mutta silti siellä vain haisi. Nuuhkin jokaista hajuntuottajaksi epäilemääni paikkaa, kuten lattiakaivoa ja roskista, mutta haju ei tullut niistä. Seuraavaksi pesin pyykkikorin ja pyyhin komeron hyllyt, joten jos siellä vielä nyt haisee, niin joudun nöyrtymään ja ostamaan elämäni ensimmäisen ilmanraikastimen. Harmittaa, kun kylppäri ei enää perusteellisen siivouksen jälkeenkään tuoksu raikkaalle vaan lähinnä märäntyneelle. Ja eikös niin, että home ei haise? En nimittäin halua edes ajatella homeen mahdollisuutta kylpyhuoneeni laatoituksen alla.
Ja onneksi huomenna on perjantai, koska tämä viikko on ollut ihan tuskaa. Viime viikkokin oli, enkä tajua, että mikä mun käpyä kuumentaa. Ehkä kaikki johtuu siitä, että vapaa-ajan viettoni on viime aikoina ollut totaalisen nestepitoista. Elän vain viikonloppuisin, kun pääsee bilettämään ja nämä arkipäivät ovat ärsyttävää pakkopullaa viikonloppua odotellessa.
24.7.06
Tänään töissä viriteltiin koulutuskeskustelua, joka kieltämättä ahdisti tätä kouluttamatonta hylkiötä. Tietenkin olisi tosi järkevää ja hyödyllistä mennä johonkin iltalinjalla hankkimaan se koulutus, mutta mä en kerta kaikkiaan jaksa töitten päälle enää opiskella. Ainakaan kovin täyspainoisesti siis, joten max. jotain yhtä kurssia kerrallaan voin suorittaa. Opiskelijaksi taas en voi ihan tuosta noin vaan ryhtyä, kun on jokunen kymppitonni tuota asuntolainaa ja vanhat opintolainatkin painavat päälle. Eikä paljoa houkuta opiskeleminen työn ohessa, kun muistelen sitä, miten aina oli kiire, kun piti käydä koulua ja samalla tehdä melkein täyden työviikon verran töitä, että pysyi edes jotenkin talous kasassa. Mä nyt vaan tykkään olla jouten ja olla tekemättä mitään sen erikoisempaa. Kämppäkin on useimmiten ihan karseassa kunnossa, mutta kun ei vaan nappaa siivota tai tehdä mitään muutakaan hyödyllistä.
Eilen olin kaverin kanssa terassilla ja jotenkin pystyi jo aistimaan sen, että kesä alkaa kääntyä loppuaan kohden. Lämpö ja kaikki kesän värit on jotenkin väsyneitä eikä kuuma ole enää niin kuumaa kuin pari viikkoa sitten olleella hellekaudella. Mutta ei pidä murehtia, koska syksy on vuoden ihaninta aikaa ja tavallaan odotan sitä jo, koska tiedän olevani aina syksyisin parhaassa terässä. Perjantaiksi on vielä tiedossa vähän erityismenoa, eli olen saanut kutsun kaupungin tämän hetkiseen ykkösmestaan ja siellä oleviin kanta-asiakasbileisiin.
Itse asiassa pohdiskelin eilen sitä, miten Sedu Koskinen omistaa tosi monta ravintolaa. Ei hän varmaan missään koko maailman mittakaavassa ole kuin mitättömän pieni tekijä, mutta Suomen ravintolaelämässä varmaan melkoinen moguli. Ei tästä mitään sen syvempää ajatuskulkua virinnyt, mutta toteanpa vaan, että näin asia on.
Nyt menen päikkäreille, koska tänään alkaa iki-ihanan Pelinaisten uudet jaksot ja tietenkin kyseinen sarja on sijoitettu minun katsomisajan ulkopuolelle. Koska pääsen nukkumaan vasta yhdeltätoista, joudun ennakoimaan tilannetta etukäteen, koska töihin on kiva mennä jo seitsemäksi tai viimeistään puoli kahdeksaksi.
10.7.06
Neljän päivän vapaissa on yksi todella huono puoli: töihinmeno kiinnostaa entistä vähemmän, kun on vähän saanut liekaa venytettyä pidemmäksi.
Säät on suosineet, joten olen maannut rannalla ja istunut terasseilla ja lisäksi juhlinut, käynyt baarissa, kyläillyt työkaverin kotona, syönyt ravintoloissa, polttanut liikaa tupakkaa ja lukenut kirjoja. Ihan nastaa siis.
Säkenöivä yhteiskunnallisten ongelmien pohtiminen jääköön taas kerran toiseen kertaan, koska mun päässä liikkuu vain yksi ajatus: miksi huomenna pitää taas nousta aikaisin ja mennä töihin? Ei työnteko toki sinänsä mikään paha asia ole, mutta ainahan on kivempaa olla vapailla, nukkua pitkään ja tehdä mitä mieleen juolahtaa.
2.7.06

KESÄTAPAHTUMASSA
Olin eilen Imatra Big Bandeilla katsomassa Ismo Alankoa.
Ja mikäs siellä oli ollessaan, kun mulla ja kaverilla oli vip-passit. Kuski saatiin kätevästi yhdestä kaverista, kenelle ostettiin synttärilahjaksi se älyttömän kallis lippu. Mun mielestä nimittäin 30 euroa on aika suolanen hinta siitä, että pääsee katsomaan Ismoa, Maija Vilkkumaata ja jotain never heard of-tason Blue Trash-nimistä bändiä.
Muutenkin olen tässä viettänyt kesäelämää, eli pelannut minigolfia ja maannut rannalla. Ja tietenkin hapettaa, koska viikonloppu meni (tietenkin) tosi kosteissa merkeissä eikä tuota untakaan ihan kauheasti ole ehtinyt ottamaan. Mutta onneksi ensi viikolla on pidempi vapaa, kun pidän ylityövapaita torstaista maanantaihin. Hurraa!
19.6.06
Kesä kuluu terasseilla istuen ja piña coladaa juoden. Ja kohta lähden elämäni ensimmäiseen cocktail-tilaisuuteen. Ongelma on se, että minulla on Euroopan ruskein naama, enkä tietenkään omista kuin todella vaaleaa meikkivoidetta ja puuteria ja silmien ympärillä olevat aurinkolasirajat ovat liki mahdottomat peittää. Juhlamekkokin on kohtuullisen tiukka, mutta kai mä jotenkin tämän illan selvitän. Ja huomenna töihin, vaikka cocktailtilaisuuteen kuuluukin runsas alkoholitarjoilu. Huh.